Hilkka ja Reijo Lusminki ovat poimineet yhdessä marjoja yhtä kauan kuin ovat olleet naimisissa. Sieniä he alkoivat kerätä hiukan myöhemmin. He asuvat Etelä-Kuusamossa Kuparivaarassa ja ovat iloisia, kun lähialueilta löytyvät niin hyvät marja- ja sienimetsät. Joskus käydään kauempanakin, hilloja kattelemassa pohjoisessa. Pariskunta tekee kaiken itse, poimivat, käsittelevät ja pakkaavat sienet ja marjat. Kotona on purkituskone ja kaikki tarvittavat välineet. Kaikki tehdään huolella ja kunnolla.

Talvella harrastuksena on pilkkiminen, kesäisinkin kalastellaan ja kotona kasvatetaan mansikoita, pensasmarjoja, juureksia ja yrttejä.

”Metsä on työympäristönä mahottoman mukava, rauhallinen. Siellä ajatukset lepäävät”, sanoo Hilkka. Parasta työssä on ”se tietenkin jos niitä löytyy paljon! Ja se, kun saa siellä metsässä olla.”

Haasteita on joskus ajoituksen kanssa. Esimerkiksi mustikat olisivat parhaimmillaan, jos niiden antaisi kypsyä ja mehustua metsässä rauhassa, mutta sitten jos pakkanen tulee, niin ne menevät hukkaan. ”Viikolla myöhästyttiin viime kesänä viimeisellä hillareissulla. Suo oli aivan täynnä hilloja, mutta ne olivat ehtineet mennä ylikypsiksi. Se oli kyllä semmoinen harmi se.”

Kaikki marjareissut ovat mukavia muistoja. Metsään lähtiessään Lusmingit pakkaavat mukaansa
hyvät eväät; makkarat, voileivät, kahvit, mehut ja pullat. Usein ne jäävät kuitenkin syömättä, kun
marjastajille iskee semmoinen vimma, ettei malta makkaranpaistoon!

Karhujakin on reissuilla joskus nähty, kuultu ja haistettu, mutta metsään meneminen ei pelota.
“Kerran tuli semmonen tunne, että menenkö tuonne, en mee, vai menenkö, mutta en menny.
Myöhemmin sieltä päin juoksi tielle karhunpentu, me olimme jo autossa. Ei siitä kuvaa ehditty
ottamaan, mutta voi kuinka ihanan näköinen se oli!”

”Kyllä se on semmonen juttu, että sinne pitää päästä, sinne mehtään. Aina kun tulee kevät, niin
sitä jo heti aletaan miettimään, että jokohan siellä kohta alkaisi korvasieniä näkymään.”

Hannu Pesonen on seurannut kirjolohen kasvatusta pikkupojasta lähtien, kun perhe aloitti kalankasvatuksen vuonna 1964. Kymmenen vuotta myöhemmin hän alkoi itsekin saman alan yrittäjäksi ja on vielä remmissä mukana, vaikka eläkkeelle olisi voinut jäädä jo viisi vuotta sitten. Kirjolohia kasvatetaan Itä-Kuusamossa Varisjoella, jossa vedenlaatu on huippuluokkaa. Pesonen on osakas myös Kemijärvellä kirjolohta kasvattavassa Koillis-Suomen Lohi Oy:ssä.

Kalankasvatuslaitoksella eletään luonnon kiertokulun mukaan ja se tekeekin Pesosen mukaan työstä mielenkiintoisen. Kesä on kalojen ruokinta-aikaa ja silloin toiminta on vilkkaimmillaan. Talvella työhön kuuluu kalan perkausta ja markkinointia.

Kommelluksiakin on vuosiin mahtunut, onneksi kuitenkin melko vähäisesti. Varisjoella haastavin
tilanne oli syksyllä noin 40 vuotta sitten, kun Suininkijärvi oli jo osittain jäässä, mutta kovat länsituulet rikkoivat jäät.

“Sitten tuli kova pakkanen ja se alkoi semmoisena jäähyhmänä tulemaan Varisjokeen se vesi, se oli
semmonen etten unoha ikinä. Onneksi ei tullu vahinkoa, että selvittiin, mutta kyllä siinä yöllä piti töitä tehdä ja aukoa tuolla veneen kanssa ränniä, että se veti. Tämmösiäki on!”, muistelee Pesonen.

Haasteellisinta työssä on kalan ruokinta, jonka oppii optimoimaan vain kokemuksella. Kala ei syö
joka päivä samalla tavalla, vaan se vaihtelee muun muassa ilmanpaineiden mukaan. Kalan käyttäytymistä ja ruokahalua täytyy seurata. Varisjoella kalanruokinta on hallussa ja kirjolohi on ensiluokkaista laadultaan.

Mukavinta työssä on Hannu Pesosen mukaan luonnon kanssa tekemisissä oleminen ja vapaus
tehdä asiat omalla tavallaan. “Lähiruoka on numero uno! Meidän kala on aina tuoretta ja laadukasta.”

Juha Korhonen on kalastaja, yrittäjä ja Suomalainen menestysresepti-kilpailun finalisti. Hän on kuitannut ensimmäisen kalatilinsä vuonna 1993 ja toiminut kalastusyrittäjänä vuodesta 1999. Paikalliset kalavedet, kalastajat ja kalankasvattajat ovat miehelle hyvin tuttuja. Rukan Kuksan muikut ja hauet ovat Korhosen toimittamia.

Kalanjalostus on tullut mukaan tuoreempana osana yritystoimintaa. Kuusamon Kala Oy sai alkunsa muutaman kalanystävän yhteisestä päämäärästä kasvattaa lähellä tuotetun ja terveellisen kalaruuan suosiota. Pohjoisen puhtaiden vesien kala on laadukas ja ehtymätön raaka-aine. Kuusamon Kala jalostaa pelkästään WWF:n vihreältä listalta löytyviä kalakantoja, jotka ovat kestävällä pohjalla ja niiden käyttöä suositellaan.

Toisinaan Korhonen käy itse kalalla Pohjois-Kuusamon järvillä ja tekee siihen liittyvää kalankäsittelyä. Jalostustyömaalla työpiste sijaitsee pääasiassa toimistossa näyttöpäätteen takana, mutta karkaa hän välillä tuotannonkin puolelle tekemään fyysistä työtä. Pienessä yrityksessä työnkuva pysyy laajana.

Lähes koko ikänsä Kuusamossa asunut Korhonen suhtautuu lähiruokaan suurella intohimolla. Hän on mukana Wildfood Kuusamo Lapland-brändin johtoryhmässä ja on muutenkin työskennellyt jo
pitkään lähiruuan edistämiseksi. Lomillaan Korhonen etsii Rukan Kuksan kaltaista autenttisuutta,
ja Kuksaan on aina ilo viedä muilta paikkakunnilta saapuvia vierailijoita.

Lähiruoka merkitsee kalamiehelle työtä, mutta myös hyvän mielen ruokaa ja kokonaisvaltaista
ruuasta nauttimista, ei pelkkää nälän siirtämistä.
”Meillä on Suomessa valtavan puhtaita raaka-aineita. Niitä kunnioittamalla saadaan todella hyviä
juttuja aikaiseksi ja voidaan huolehtia ympäristöstä siinä samalla”, Juha Korhonen toteaa.

Kitkan viisas –muikku

Kitkan viisas on pieni ja vikkelä muikku, joka elää Euroopan suurimmaksi lähteeksi kutsutussa
Kitkajärvessä. Se on Suomen ainoa säännöstelemätön suurjärvi, karu, vähäravinteinen ja
luonnontilainen. Kitkan viisas jää ylänköalueen ankarissa olosuhteissa muita makean veden
muikkuja huomattavasti pienemmäksi, jolloin sen ruotokaan ei kovetu, vaan säilyy pehmeänä.

Nimensä Kitkan viisaan kerrotaan saaneen siitä, että vaikka se pääsisi myötävirtaan Venäjän
puolelle, se ei koskaan sinne ui, vaan säilyy kotipaikkauskollisena. Toisen selityksen mukaan
vikkelää kitkalaista on hankala saada tarttumaan pyydyksiin, joten se on viisas kala.

www.kuusamonkala.fi

Kujalan porotilalla Nissinvaaran kupeessa eletään poron vuoden mukaan, pohjoisen luonnon rytmissä. Tilalla on pitkät perinteet vuodesta 1860 ja tilan isäntä Juha Kujala on poroisäntä viidennessä sukupolvessa. Heidän suvulleen poronhoito on elämäntapa ja intohimo, jota tehdään suurella sydämellä, eläimiä ja luontoa kunnioittaen.

”Olen ylpeä siitä, minkälaista lihaa tuotamme. Kujalan porotilan poro on elänyt vapaana
luonnossa. Sitä on kunnioitettu ja arvostettu, ja siitä on tehty sellainen raaka-aine, joka on paras mahdollinen.”

Kujalan porotila hyödyntää poron kokonaisvaltaisesti. Heillä on ammattimainen poronhoito ja lihan lisäksi he myyvät myös porojen sarvet ja taljat. Jenni Kujala on lahjakas taiteilija, joka maalaamisen ja piirtämisen lisäksi taiteilee erilaisia käsitöitä ja koruja poronnahasta ja -sarvista. Tilaan on yhdistetty myös matkailu ja siellä voi vierailla kuka vain. Tilalla pääsee näkemään poroja ja kuulemaan tarinoita.

Poromiehen parasta aikaa ovat syyserotukset. ”Se on se kokemus, jota odottaa kuin pikkulapsi jouluaattoa. Vaikka niitä on kuinka paljon nähnyt, niin se on silti aina yhtä mukavaa”, kertoo Juha Kujala.

Syyserotuksissa porot kerätään erotusaitauksiin, joissa jokainen poronomistaja valikoi omista poroistaan ne, jotka lähtevät teurasporoiksi. Samalla poron elämää jatkavat loislääkitään.
Teurasporot siirretään teurastamolle, jossa eläinlääkäri tarkastaa ne. Poromies itse teurastaa ja
nylkee poronsa, eläinlääkärin valvonnassa. Myös poromiehet on koulutettu avustaviksi
poroeläinlääkäreiksi. Laatua tarkkaillaan tarkasti, kaikki mahdolliset epäpuhtaudet ja viat poistetaan.

Juha Kujala on syntynyt poromieheksi. Hän on Kujalan porotilan isäntä viidennessä sukupolvessa.
Kultaisimmat muistot ajoittuvat sinne, kun hän oli vielä ihan pikkupoika ja pääsi ensimmäisiä
kertoja isän matkaan porotöihin. Ensimmäisessä vasanmerkkuussa piti vielä päiväunet ottaa
säkkiaidan mutkassa, mutta isä tuli herättelemään, kun oli aika merkata vasat. Siellä syntyi palo ja
intohimo ammattiin. Oma isä on opettanut Juhalle lähes kaiken mitä hän osaa. Toki
nykyteknologia on vaatinut opiskelua ja opettelua, mutta perusporonhoitotyö, “sen oppii vain
tekemällä ja olemalla, kuulemalla ja aistimalla. Se on mahtava ammatti”, sanoo Juha.

PORON VUOSI

Poron vuosi alkaa toukokuussa, kun poron vasat syntyvät luonnossa. Emät pudottavat sarvensa
vasottuaan. Poro on ainoa hirvieläin, jonka naarailla on myös sarvet. Poron sarvi on maailman
nopeimmin kasvavaa luuta, kiivaimpaan kasvuaikaan se voi kasvaa jopa 2 senttiä vuorokaudessa.
Kesäkuussa, kun luonto herää ja keli lämpiää, myös sääsket ja paarmat heräävät ja alkaa räkkäaika.
Silloin emät ja vasat kerääntyvät tokkiin ja siitä alkaakin poroisännän kesäfestariaika eli vasojen
merkkaus. Porot kerätään metsistä ja käytetään aitauksessa. Pienet vasat merkataan emiensä
merkkiin ja sillä tavalla ne tulevat saman poronomistajan omistukseen.

Heinäkuussa poro kasvattelee sarviaan vapaana luonnossa ja elokuussa ne luutuvat. Syyskuussa
poro keloaa sarvensa, eli hinkkaa nahkan sisälle luutuneista sarvistaan nahkan pois pajuja ja risuja vasten.

Syyskuun loppupuolella alkaa porojen rykimäaika, jolloin hirvaat keräävät vaatimia omiin tokkiinsa.
Silloin porot käytetään jälleen aitauksessa ja ne luetaan, eli lasketaan ja valitaan eloporot ja
teurasporot. Loka-marraskuun lihat ovat parhaita mahdollisia, sillä kesän jäljiltä porot ovat hyvässä
kunnossa ja luonnossa ollessaan poron ravinto on monipuolista, se syö yli 350 erilaista kasvia.

Joulukuulla porot kerätään aitauksiin talveksi. Siihen keräämiseen on monta konstia; osa poroista
tulee kotiin itse, osa menee muille porotiloille ja osa ajetaan metsistä ruokajuontojen avulla
aitaukseen. Viimeiset seikkailijat pyydetään, eli mennään kelkalla metsään ja haetaan. Poron
löytyessä otetaan se kiinni, huolimatta siitä, onko poro oma vai jonkun toisen. Poromiehet ovat
yhteisöllistä väkeä ja auttavat toinen toistaan.

Kevätaikaan tammi-huhtikuussa porot ovat porotiloilla. Niitä ruokitaan muutaman kerran päivässä
ja niistä pidetään hyvää huolta. Poron hyvinvointi ja luontoarvojen kunnioittaminen ovat toiminnan lähtökohta.

www.kujalanporotila.com

Rauno Säkkinen on kalevalainen jäsenkorjaaja ja toiminut yrittäjänä 20 vuotta. Perinteitä ja anatomiaa kunnioittavan hoitomuodon tueksi käytetään luonnontuotteita, joihin paremmin tutustuakseen Rauno kouluttautui  luonnonvaratuottajaksi 6 vuotta sitten. Tänä päivänä hänellä on kotonaan Etelä-Kuusamossa asianmukaiset elintarviketilat, joissa hän käsittelee, kuivaa ja pakkaa villiyrtit.

Villiyrttien kanssa toimiminen on sesonkiluonteista puuhaa. Sesonki alkaa alkukesästä kerkkäkaudella, joka saattaa kestää vain vajaat pari viikkoa. Sen aikana täytyy kerätä koko vuoden sato. Kerääjiä on ympäri Kuusamoa, he toimittavat saaliinsa Raunolle pakattavaksi.

Parasta työssä on Raunon mukaan puhtaiden luonnontuotteiden kanssa tekemisissä oleminen. Kuusamon puhdas luonto ja valoisa kesä antavat yrteille ihan omat arominsa. Mukavaa on myös, että asiakkaita on alkanut kasvavissa määrin  kiinnostamaan syömänsä ruuan alkuperä ja puhtaus. Villiyrteissä ei ole kasvinsuojeluaineita, säilöntäaineita, eikä muitakaan ”myrkkyjä”.

Raunon ajatuksia lähiruuasta: ”Kun mietitään nykyajan meininkiä, kun halutaan hiilijalanjäljestä pois, niin se, että mitä me tästä läheltä saadaan, niin tiietään mitä suuhun pannaan eikä sitä tarvi roudata toiselta puolen maapalloa. Ja tuo työtä paikkakunnalle. Meidän puhdas luonto on valttikortti.”

www.hopunloppukuusamo.fi